Kasvatuskeskustelu


Kasvatuskeskustelut järjestetään pääsääntöisesti 

perjantaisin klo 14.00 - 15.00. 

(Tarvittaessa kasvatuskeskustelua voidaan pidentää, jotta käsiteltävät asiat saadaan varmasti päätökseen.)



Oppilaat otetaan yksittäin kasvatuskeskusteluun satunnaisessa järjestyksessä annetun ajan puitteissa. Oppilaan tulee kuitenkin olla paikalla kasvatuskeskustelussa aina klo 14.00.

Kasvatuskeskusteluun voidaan määrätä muun muassa, jos oppilas
  • häiritsee opetusta

  • muutoin rikkoo koulun järjestystä

  • menettelee vilpillisesti

  • kohtelee muita oppilaita tai koulun henkilökuntaa epäkunnioittavasti tai heidän ihmisarvoaan loukkaavasti.


Kasvatuskeskustelu on ensisijainen tapa puuttua oppilaan epäasialliseen käyttäytymiseen. Keskustelun tarkoituksena on yhdessä oppilaan kanssa yksilöidä toimenpiteeseen johtanut teko tai laiminlyönti, kuulla oppilasta, selvittää laajemmin käyttäytymisen syitä ja seurauksia sekä pohtia keinoja tilanteen korjaamiseksi. Menettelyn tavoitteena on löytää myönteisiä keinoja oppilaan koulussa käyttäytymisen ja hyvinvoinnin parantamiseksi. Huoltaja saa halutessaan osallistua kasvatuskeskusteluun.

Mikäli oppilas jättää kaksi kertaa saapumatta kasvatuskeskusteluun ilman perusteltua syytä, tulee huoltajan osallistua kolmanteen järjestettävään keskusteluun. Samoin huoltaja kutsutaan keskusteluun mukaan, mikäli oppilaalle määrätään lukuvuoden aikana kolmas kasvatuskeskustelu.