Opiskelu‎ > ‎

Matemaattis-luonnontieteellinen linja


Mankkaan koulun matemaattis-luonnontieteellisen linjan painotusaineina ovat matematiikka ja fysiikka. Näitä opiskellaan yhteensä yksi tunti viikossa enemmän, kuin muilla luokilla. Yläkoulun aloittavalle painotusluokalle otetaan vuosittain valintakokeiden perusteella enintään 20 oppilasta.



Matematiikka painotusluokalla

Linjalaiset etenevät opinnoissaan samassa aihejärjestyksessä muiden luokkien kanssa. Yleisen opetussuunnitelman mukaiset sisällöt opiskellaan syventäen ja aihepiireittäin laajentaen. Linjalla painotetaan erityisesti tarkkaa matemaattista ilmaisua, ratkaisun loogista etenemistä ja ongelmanratkaisun systematiikkaa.

Yhdeksännen luokan keväällä opiskellaan lukiomatematiikan 1. kurssi ja kurssin koe suoritetaan Etelä-Tapiolan lukiossa.

Matematiikan arvosana määräytyy yleisopetuksen mukaisista kokeista. Painotetun matematiikan arvosana muodostuu peruskokeesta ja vaativammasta painotuskokeesta suhteessa 2:1.

Opiskelu painotusluokalla vaatii motivaatiota ja sitoutumista, joita arvioidaan jatkuvalla näytöllä. Oppilas voidaan tarvittaessa siirtää normaaliluokalle. Perusopetukseen liittyvän kirjan lisäksi oppilaat saavat käyttöönsä painotuksen lisämateriaalia.


Fysiikka painotusluokalla

Painotusluokille opetetaan kokonaisuudet normaaliluokkia laajemmin; osittain aiheet tulevat opetussuunnitelman ulkopuolelta ja ovat sisällöiltään vaativampia. Oppilaiden ajattelua kehitetään muodostamalla teorioista yhtenäisiä kokonaisuuksia, korostamalla syy-seuraussuhteita ja luonnonilmiöiden taustoja. Tällä pyritään siihen, että ongelmien ratkaisut eivät jää irrallisiksi säännöiksi eikä opiskelusta tule pelkkää ulkoa lukemista. Lisäksi fysiikan opiskelussa hyödynnetään monipuolisesti painotusmatematiikassa opittuja taitoja. Arviointi tapahtuu kuten matematiikassa.

                        

http://matikkamankkaa.fi/ Linjan sivut: matikkamankkaa.fi


Yhteistyössä:

eskovaltaoja

Matemaattis-luonnontieteellisen linjan suojelija
avaruustähtitieteen professori Esko Valtaoja


****************************

etis

Etelä-Tapiolan lukio

****************************


Solar Simulator Finland

solarsimulator