Käsityö

Käsityö on monimateriaalinen oppiaine, jossa toteutetaan käsityöilmaisuun, muotoiluun ja teknologiaan

perustuvaa toimintaa. Tavoitteena harjaannuttaa mm.oppilaan ongelmanratkaisu- ja kädentaitoja, hahmotuskykyä, luovuutta, teknologista osaamista ja kykyä pitkäjänteiseen työskentelyyn. Käsityössä oppilaat työskentelevät eri sisältöjä hyödyntävien projektien tai oppimistehtävien parissa. Käsityötä opiskellaan pakollisena aineena 2 oppituntia viikossa, myöhemmillä vuosiluokilla valinnaisena oppiaineena, jolloin sisällöt ja tekniikat riippuvat kurssista.

Käsityön arvioinnista:

Käsityönopetus toteutetaan teknisen ja tekstiilityönmenetelmin kaikille saman sisältöisenä.

Oppiminen tapahtuu havainnoiden, tutkien, innovoiden ja sinnikkäästi kokeillen, ja opetuksessa painotetaan turvallista työskentelyä erilaisilla koneilla ja laitteilla.

Käsityön arviointi perustuu kokonaiseen käsityöprosessiin (suunnittelu, valmistus ja lopputuotos) sekä opiskelun aikana tehtyyn jatkuvaan arviointiin ja dokumentointiin. Arviointi on oppilaita ohjaavaa ja kannustavaa.

Materiaali, tekniikka, väline/kone tai valmis tuote eivät ole enää sellaisenaan opetuksen suunnittelun lähtökohta, vaan laajemmat, oppilaan omaan elämysmaailmaan liittyvät oppimiskokonaisuudet, joissa käytetään tekstiilityön ja teknisentyön työtapoja.

Aineenopettajat:

  • Kerttu Tolmunen ToK

  • Visa Koistinen KoV

Aineenopettajiin saat yhteyden parhaiten Wilman kautta tai sähköpostilla etunimi.sukunimi@opetus.espoo.fi.